sisältöön »
Valitse kielifi
Tekstikoko Suurenna fonttikokoa
 
Someron nuorten palvelut
 

Nuorten palvelut

Someron nuorisopalvelut mahdollistaa lapsille ja nuorille vapaa-ajan toimintaa nuorisotilalla ja kouluilla. Lisäksi järjestämme retkiä ja kesäleirejä, tarjoamme monipuolisia tukipalveluja ja tuemme nuorten kansalaistoimintaa.

 

Tuemme nuorten hyvinvointia  

Nuorten palveluiven pääkohderyhmänä ovat alle 29-vuotiaat nuoret. Toiminnan tarkoituksena on tukea nuorten hyvinvointia, ehkäistä syrjäytymistä ja vahvistaa yhteenkuuluvuutta sekä osallisuuden tunnetta. Nuorisotyö on ennaltaehkäisevää toimintaa.



Palvelumme

  Nuorisotila ja nuokkaritoiminta

Nuorten oma paikka, mihin mennä hengailemaan koulun jälkeen, kivaa tekemistä ja rentoja aikuisia paikalla.

  Koulunuorisotyöntekijä

Mukava aikuinen, joka on paikalla koulussa nuoria varten, kertoo nuorisotoimen palveluista ja jonka kanssa voi tulla juttelemaan mistä vaan.

  Etsivä nuorisotyö

Luotettava aikuinen, joka auttaa suunnittelemaan tulevaisuutta, auttaa arjenhallinnassa ja ohjaa nuoren hänelle sopivien palveluitten pariin.

  Yhteisöohjaaja

Auttaa erityisesti alle 29-vuotiaat kotoutujia (maahan muuttaneita nuoria, joilla on kotoutumissuunnitelma), jotka tarvitsevat ohjausta harrastusten, koulupaikan, työn, työpajan jne. pariin löytämiseen.

  Starttipaja

Paikka, jossa alle 29-vuotias nuori voi harjoitella arjen taitoja mukavien aikuisten tuella ja saada samalla tukea koulutukseen, työkokeiluun, työhön tai työpajoille pääsemisessä.

  Nuorisovaltuusto

Nuorten äänen saaminen kuuluviin kiinnostaa ja olisi hienoa päästä vaikuttamaan siihen, millainen paikka Somero on nuorille nyt ja tulevaisuudessa



 
Täysi-ikäisten nuorten illat

Täysi-ikäisten nuorten illat

Täysi-ikäisten nuorten illat eli TINI:t 18-29-vuotiaille keskiviikkoisin klo 17-20 Jukolassa.

Lue lisää

Ohjaamo

Ohjaamo

15-29-vuotiaille nuorille suunnattu matalan kynnyksen palvelupiste Jukolassa torstaisin klo 12-16

Lue lisää

 
 

Yhteystiedot

 

Erityisnuoriso-ohjaaja

Vesa Pohjola
p. +358447791401
Vesa.Pohjola(a)somero.fi

Nuoriso-ohjaaja

Anne Vauhkonen
p. +358401268400
anne.vauhkonen(a)somero.fi

Koulunuorisotyöntekijä

Johanna Nivalinna
p. +358447791403
Johanna.Nivalinna(a)somero.fi

Vastaava starttipajan valmentaja

Mari Vasama
p. +358505715744
Mari.Vasama(a)somero.fi

Etsivä nuorisotyöntekijä

Lea Ahonen
p. +358504630834
Lea.Ahonen(a)somero.fi

 

Löysitkö etsimäsi?



 
loading...