Täältä löydät elinkeinotoimen tuoreimmat terveiset, sekä Someron yritysmaailmaan liittyviä ajankohtaisia asioita.
20.02.2020
Yrittäjä, joka toimit Kaarinan, Raision, Paraisten, Someron tai Laitilan alueella? Haluatko uudistaa ja kehittää liiketoimintaasi, löytää uusia yhteistyökumppaneita, kokeilla uusia kehittämisen työvälineitä? Haluatko oppia lisää markkinoinnista, myynnistä, yrityksen talouden seurannasta, tuotekehityksestä, liiketoiminnan digitalisoimisesta?
Lähde uudistumaan ja löydä vuoden 2020 aikana tapahtumistamme asiantuntijoiden opastamana juuri sinulle sopivat työkalut ja väylä yrityksesi uudistamisen tueksi.
Someron kaupunki on mukana Varsinais-Suomen Yrittäjien koordinoimassa hankkeessa, jossa pienille PK- ja mikroyrityksille tarjotaan mahdollisuus lähteä mukaan uudistumisen ja kehittämisen polulle. Taustalla on kaikkien mukana olevien yrityskentän toimijoiden yhteinen havainto, jonka mukaan alueella on paljon yrityksiä, jotka haluavat kasvaa ja kehittyä. Samaan aikaan tiedetään, että pienen yrityksen arjessa kiire tai kriittisen osaamisen puute muodostuu kovin usein esteeksi kehittämissuunnitelmille.
Tällä hankkeella halutaan tukea yrityksiä, joilla on aito halu kehittyä ja hakea kasvua, mutta joilta ei joko löydy aikaa, vaadittavaa osaamista tai esimerkiksi tietoa eri investointi- ja kehittämisrahoitusvaihtoehdoista. Uudistumisen polku alkaa tilaisuudella Turussa 4.3. Ohjelmassa verkostoitumiskahvit, Bo LKV:n Tuomas Mäkelä kertomassa yrityksen uudistumistarinan sekä työskentelyä yhdessä asiantuntijoiden ja vertaisyrittäjien kanssa eri teemojen ympärillä.
Uudistumisen polulla saat vastauksia näihin ja moniin muihin kysymyksiin. Ensi syksynä luvassa on mm. mukaan lähtevien yritysten tarpeisiin räätälöityjä koulutuksia. Nyt jos koskaan on oikea aika ottaa askel yrityksen kehittämisen polulla.
Starttitapahtumasta osallistujat saavat uusia ajatuksia, verkostoja sekä konkreettisia työkaluja uudistumisen aloittamiseen. Yhteisen matkan tavoitteena on innostaa mukaan lähtijöitä kehittämään liiketoimintaansa sekä tarjota uutta puhtia yrittämiseen.
Tapahtumassa työskennellään yhdessä asiantuntijoiden sekä muiden yrittäjien kanssa esimerkiksi kannattavuuden, johtamisen tai myynnin teemojen ympärillä. Tapahtuma on noin neljän tunnin mittainen. Tule mukaan Starttiin Turkuun ja saat lisätietoa siitä, mitä kaikkea muuta on luvassa.
Mukaan voit ilmoittautua vaikka et pääsisikään starttitapahtumaan tai se meni sinulta sivu suun.
Uudistumispolulle ilmoittaudutaan Lyytin kautta osoitteessa https://www.lyyti.in/uudistumispolku2020
https://me.yrittajat.fi/astu-uudistumispolulle
kehittämisasiantuntija Antti Leino
p. 040 1268 272
antti.leino(a)somero.fi
elinkeinoasiantuntija Tanja Uusitalo
p. 044 7791 282
tanja.uusitalo(a)somero.fi
29.08.2023
11.08.2023
03.08.2023
19.04.2023
06.02.2023
01.09.2022
23.08.2022
21.06.2022
21.06.2022
14.06.2021
24.01.2020
21.10.2019
22.08.2019
24.06.2019
04.04.2018
04.04.2018
23.02.2018
13.12.2017
06.10.2017
28.08.2017
15.08.2017
05.07.2017
04.07.2017
13.06.2017
26.05.2017
30.03.2017
29.03.2017
17.03.2017
02.02.2017
13.01.2017
30.11.2016
14.11.2016
17.10.2016
06.10.2016
20.09.2016
30.08.2016
29.08.2016
22.08.2016
18.06.2016
18.05.2016
25.04.2016
20.04.2016
08.04.2016
07.04.2016
05.04.2016
07.03.2016
22.02.2016
10.02.2016
28.01.2016
20.01.2016
21.10.2015
15.10.2015
26.08.2015
24.08.2015
17.08.2015
11.06.2015
10.06.2015
29.05.2015
22.05.2015
19.05.2015
11.05.2015
05.05.2015
16.04.2015
30.03.2015
23.02.2015
17.02.2015
06.02.2015
03.02.2015
23.01.2015
07.01.2015
13.11.2014
12.11.2014
10.11.2014
07.11.2014
17.09.2014
05.09.2014
26.08.2014
06.08.2014
05.08.2014
31.07.2014
17.06.2014
19.05.2014
06.05.2014
02.04.2014
07.03.2014
06.03.2014
03.03.2014
27.02.2014
14.02.2014
Kehittämispäällikkö
Antti Leino
p. 040 1268 272
antti.leino(a)somero.fi
Työllisyys- ja maahanmuuttokoordinaattori
Riina Lehtinen
0447791437
riina.lehtinen@somero.fi
Viestintäasiantuntija
Anuliina Frantti
p. 044 779 1282
anuliina.frantti@somero.fi
Viestintäassistentti
Tiia Harhala
p. 050 330 8478
tiia.harhala(@)somero.fi
Viestintäassistentti
Vili Vasama
vili.vasama(@)somero.fi
lisää artikkelin alapuolella
Huolestuttaako korona? Kaipaatko uutta suuntaa liiketoimintaasi? Puuttuuko rahoitus? Mietityttääkö toimeentulo? Meneekö bisnekset persiilleen?
Olipa mielessäsi sitten kysymys tai ajatus mistä tahansa, jaa se kanssamme. Me autamme!
Kommentit:
Ei kommentteja