Varhaiskasvatuksen erityisopetus
Varhaiserityiskasvatuksen tavoitteena on tukea varhaiskasvatuksessa olevien lasten persoonallisuuden tasapainoista kehitystä yhdessä kotien kanssa. Varhaiskasvatus tarjoaa omalta osaltaan lapselle turvalliset ja lämpimät ihmissuhteet sekä lapsen kehitystä monipuolisesti tukevaa toimintaa.
Varhaiskasvatuksen yleinen, tehostettu ja erityinen tuki
Tuen mallin tarkoituksena on varmistaa, että jokainen lapsi saa tarvitsemansa kehityksen ja oppimisen tuen myös varhaiskasvatuksessa. Tuen tasot ovat yleinen, tehostettu ja erityinen tuki.Yleinen tuki toteutetaan osana varhaiskasvatuksen perustoimintaa. Tehostetusta ja erityistä tuesta tehdään hallintopäätös. Myös yleisessä tuessa tehdään hallintopäätös, jos lapsi tarvitsee tukipalveluja, kuten koko- tai osa-aikaista erityisopettajan opetusta tai tulkitsemis- ja avustamispalveluja.
Yleistä tukea saavat tarpeidensa mukaan kaikki varhaiskasvatuksessa olevat lapset. Lapsi voi tarvita tukea esimerkiksi pukemisessa, siirtymätilanteissa, kaverisuhteissa, leikkimisessä tai kielen kehityksessä. Lasta tuetaan yksilöllistämällä varhaiskasvatuksen pedagogista toimintaa. Tukea annetaan niin kauan kuin lapsi sitä tarvitsee.
Tehostettua tukea annetaan, jos tukea tarvitaan enemmän. Tehostettu tuki voi olla lyhyt- tai pitkäaikaista ja sitä annetaan niin kauan kuin lapsi tarvitsee. Tukitoimet ovat säännöllisiä ja samanaikaisesti voi toteutua useita eri tukitoimia. Tehostetun tuen aloittaminen ei edellytä diagnoosia. Tehostetusta tuesta ja sen aikana tarvittavista tukitoimista tehdään hallintopäätös.
Erityinen tuki on vahvin tukimuoto. Erityistä tukea annetaan, mikäli tehostettu tuki ei ole riittävää, tai kun lapsi tarvitsee sitä esimerkiksi vammasta, sairaudesta tai kehityksen viivästymästä johtuen. Tukitoimet suunnitellaan aina yksilöllisesti. Erityinen tuki on jatkuvaa ja kokoaikaista tuen tarvetta, jonka aikana on käytössä useita eri tukimuotoja ja tukipalveluita. Erityisen tuen aloittaminen ei edellytä diagnoosia tai kuntoutustarvetta, eikä aikaisempaa tehostetun tuen antamista. Erityisestä tuesta ja sen aikana tarvittavista tukitoimista tehdään hallintopäätös
Varhaiserityiskasvatusta tarvitseville lapsille laaditaan yhdessä huoltajien, varhaiskasvatuksen henkilökunnan ja lasta kuntouttavien tahojen kanssa yksilöllinen varhaiskasvatuksen ja/tai esiopetuksen suunnitelma.
Päivitetty 31.1.2024/KT