sisältöön »
Valitse kielifi
Tekstikoko Suurenna fonttikokoa
 
Lapsia koulutiellä
 

Esiopetus

Lapsen esiopetukseen osallistuminen on muuttunut lakiuudistuksen myötä vapaaehtoisesta velvoittavaksi. Laki tuli käyttöön 1.8.2015 alkaen, jolloin lapsen on osallistuttava vuoden kestävään esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan (Pol 26a §) oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna.

Perusopetusasetus (23a §) edellyttää huoltajia hakemaan lapselleen esiopetuspaikkaa. Mikäli huoltajat eivät hae lapselle paikkaa kunnan päättämistä virallisista esiopetuspaikoista, huoltajien on järjestettävä lapselle esiopetuksen tavoitteet saavuttava toiminta muilla tavoin. Perusopetuslain muutos korostaa esiopetukseen osallistumisen säännöllisyyttä.

Maksuttoman esiopetuksen vähimmäistuntimäärä on 700h/vuosi ja keskimäärin maksuttoman esiopetuksen päivittäinen tuntimäärä 4 h. Esiopetus seurailee koulun toimintavuotta, jolloin se aloitetaan ja päätetään yleensä samoihin aikoihin koulujen toimintakausien ja lomien kanssa.

Esiopetusta täydentävä varhaiskasvatus

Vanhemmilla on mahdollisuus hakea lapselleen maksuttoman esiopetuksen lisäksi myös täydentävää varhaiskasvatusta, jota haetaan erikseen sähköisellä varhaiskasvatushakemuksella.

Varhaiskasvatukseen hakeminen >>

Lautakunnan hyväksymä esiopetussuunnitelma 1.8.2016 [PDF]


Esiopetusta tarjoavat päiväkodit

Maksutonta esiopetusta annetaan sivistystoimen alaisena Someron keskustan alueella toimintakaudella 2024-2025 Niittykukan ja Tuulihatun päiväkodeissa sekä Leppäkertun päiväkodissa Somerniemellä


Esiopetuksen toimintakauden 2024-2025 toiminta-ajat:

Syyslukukausi to 15.8.2024 - ke 18.12.2024

  • Syysloma ma 14.10. - su 20.10.2024 (vko 42)
  • Itsenäisyyspäivä pe 6.12.2024
  • Joululoma to 19.12.2024 - ma 6.1.2025

Kevätlukukausi ti 7.1.2025 - ke 28.5.2025

  • Talviloma ma 17.2. - su 23.2.2025 (vko 8)
  • Pääsiäinen pe 18.4. - ma 21.4.2025
  • Vappu to 1.5. - su 4.5.2025


Sivistyslautakunta § 77/ 7.11.2023


 

Linkkejä

Varhaiskasvatus Somerolla >>

 

Kasvatuspäällikkö

Nina Mäkelä
p. +358447791410
Nina.Makela(a)somero.fi

Varh.kasv.yks.johtaja/päiväkodinjohtaja

Tuula Koivula
p. +358447791227
Tuula.Koivula(a)somero.fi

Päiväkodin johtaja

Anne Hiisilä
p. +358447791417
Anne.Hiisila(a)somero.fi

Osastonsihteeri

Tarja Säippä
p. +358401268209
tarja.saippa(a)somero.fi

Osastonsihteeri

Kairi Tikko
p. +358401268378
Kairi.Tikko(a)somero.fi

 

Päivitetty 7.6.2024/KT