Tekstikoko
 
fiilis-alasivu-2017.png
 
Asuminen ja ympäristö

Hulevedet

Jälleen on aika huleveden. Tänä vuonna 2020 on alueeseen liitetty uusia alueita kuten Kohnamäen pientaloalue ja Ruunalan teollisuusalue. Mukaan on liitetty myös asemakaava-alueen ulkopuolella, sen välittömässä läheisyydessä, sijaitsevat kiinteistöt, joissa kaupunki hoitaa sekä talvi/kesäkunnossapidon että hulevesijärjestelmät.

Lasku on vuosittainen, toistaiseksi voimassa oleva.

Korjauksia on kiinteistötietoihin tehty ja tehdään edelleen ilmoitusten mukaan. Pelkkä puhelinsoitto ei riitä muutoksen hakemiseen, vaan siitä on tehtävä kirjallinen selvitys kaupungin rakennusvalvontaan.

Hulevesimaksulla katetaan yleisten alueiden kuten katu- ja puistoalueiden sekä kiinteistöiltä tulevien hulevesien johtamisen kustannuksia. Hulevesijärjestelmiin luokitellaan avo-ojat, viivytys- ja imeytysjärjestelmät, kosteikot, hulevesiviemärit sekä katurakenteeseen kuuluvat huleveden johtamiseen tarkoitetut eri rakenteet.

Maksu koskee kaikkia hulevesijärjestelmän vaikutusalueella olevia kiinteistöjä eli pääsääntöisesti asemakaava-alueen sisäpuolella ja sen läheisyydessä olevia kiinteistöjä.

Hulevesimaksuista saadut tuotot käytetään hulevesijärjestelmien suunnitteluun, rakentamiseen ja kunnossapitoon. Niitä syntyy esimerkiksi hulevesiviemäriverkoston, ojaverkoston ja erilaisten viivytysrakenteiden rakentamisesta ja ylläpidosta. Hulevesijärjestelmästä hyötyvät kaikki järjestelmän vaikutusalueella olevat kiinteistöt. Sitä ei käytetä muuhun tarkoitukseen.

Lasku on kohdennettu tietyn ajankohdan omistajatietojen perusteella, joten uusimpien kiinteistökauppojen tiedot eivät ole välittyneet laskutusrekisteriin.

Hulevesimaksu peritään lähtökohtaisesti vain yhdeltä kiinteistöomistajalta, vaikka kaikki kiinteistönomistajat vastaavat maksusta yhteisvastuullisesti.

Muistutuksen teko hulevesimaksulaskusta

Jos saamasi lasku on mielestäsi hulevesipäätöksen (Kaupunginvaltuusto 11.12.2017 § 88, Tekltk 26.11.2019 § 130) vastainen tai ilmeisen kohtuuton, voit tehdä hulevesimaksusta kirjallisen muistutuksen.

Muistutus tulee tehdä tekniselle lautakunnalle 14 päivän kuluessa laskun vastaanottamisesta.

Muistutuksen voi toimittaa joko kirjeitse osoitteeseen:

- Someron kaupunki, Tekninen toimi, PL 41, 31400 Somero, kuoreen merkintä "muistutus hulevesimaksuun",

tai

- sähköpostilla osoitteeseen hulevesi@somero.fi, jolloin viestin otsikoksi tulee laittaa "muistutus hulevesimaksuun".

Muistutus on vapaamuotoinen asiakirja, johon tulee kirjata seuvaavat tiedot:

Lasku tulee maksaa eräpäivään mennessä muistutuksen teosta riippumatta. 
Mikäli muistutus johtaa hulevesimaksun alenemiseen, hyvitetään maksujen erotus ilmoitetulle tilille. Muistutukset käsitellään teknisen lautakunnan kokouksessa.


Laskutusperusteet

Somerolla hulevesimaksu koostuu 70 euron perusmaksusta sekä kiinteistön kokoon ja käyttötarkoitukseen perustuvasta kertoimesta. Ranta-alueella maksu puolittuu 35 euroon. Alle 40 mkokoisia rakennuksia ei laskuteta. Kiinteistön pinta-alasta puhuttaessa tarkoitetaan maapinta-alaa, ei kiinteistöllä olevien rakennusten pinta-alaa. Taulukon jälkeen on liitetty nettiosoitteita, joista voit käydä halutessasi lukemassa asiasta.

Kiinteistöt on jaettu neljään luokkaan käyttötarkoituksen perusteella:

Luokka 1                                               

Luokka 2

Luokka 3

Luokka 4


Hulevesimaksu -taulukko

   

Maksuluokat:
Tontin pinta-ala m2Taksakerroin
Hulevesi- maksu
Taksaker-
roin2
 Hulevesi- maksu2






Maksuluokka 1:










Omakoti/
paritalot,

0,7    49 €0,7    24,50 €
vapaa-ajan
asunnot jne











Maksuluokka 2:










Rivi/kerrostalot jne.alle 30002,5  175€2,5    87,50 €

3000-50004,5  315 €4,5 157,50 €

5000-100007,5  525 €7,5 262,50 €

10000-2500013  910 €13 455 €

yli 2500013  910 €13  455 €






Maksuluokka 3:










Liike/toimisto/
julkinen/
alle 30003      210,00 €3 105 €
urheilu/3000-50005,5      385,00€5,5 192,50€
varasto/
pysäköinti-rakennus
5000-100009      630,00€9 315 €
jne10000-2500013,5  945 €13,5 472,50 €

yli 2500013,5  945 €13,5 472,50 €






Maksuluokka 4:










teollisuus-
rakennus
alle 30003  210 €3 105 €
teollisuusvarasto jne3000-50005,5  385 €5,5 192,50€

5000-100009 630 €9 315 €

10000-2500013,5  945 €13,5 472,50 €

yli 2500013,5  945 €13,5 472,50 €

  


Lisätietoa hulevedestä